AGILITY

Agility on vauhdikas ja vaativa laji koirakolle. Agilityssa koira suorittaa ohjaajansa sanallisten ja kehollisten käskyjen mukaan erilaisia esteratoja. Nopein ja virheettömin suoritus ratkaisee voittajan. Laji vaatii sekä koiralta että ohjaajalta hyvää fyysistä kuntoa ja kehon hallintaa.

Agility on harrastus, joka kehittää koiran ja ohjaajan yhteistyökykyä. Agissa on helppo löytää onnistumisen ilo, mutta vaativallekin harrastajalle agista löytyy haastetta. Agilityn aloittamisessa on ehdottomasti apua, jos koira osaa peruskäskyt. Koira ja ohjaaja oppivat toisistaan uusia asioita samalla kun he pitävät hauskaa.

Koska agi on fyysisesti rankka laji, koiran tulee olla ehdottomasti terve ja luuston valmiiksi kehittynyt. Keskimääräisesti koiran luusto on valmis noin 1-vuotiaana. Mikäli lajista innostuu, on mielestäni viisasta kuvata vähintään koiran lonkat ja kyynärät. Pitkäselkäisten koirien kanssa on syytä olla varovainen. Koiran lämmittely ja jäähdyttely ovat olennainen osa treenausta eikä hierojallakaan vierailu ole turhanpäiväistä.

Yleensä koirat rakastavat lajia. Tärkeää on kuitenkin, että alkeet opetellaan lajia jo riittävästi osaavan ohjauksessa. Näin varmistat koirasi turvallisuuden, ettei se pääse esimerkiksi putoamaan puomilta ja saa siitä sen jälkeen kammoa. Pennunkin kanssa voi jo tehdä kaikenlaista, mutta tietenkin pennun ehdoilla. Maltti on valttia! Agility on hauskaa ja se tempaa mukaansa! Collielle agility sopii loistavasti. Parhaimmillaan koirakko voi saavuttaa agilityvalion (AVA) arvon.